Is it okay not to be okay?

Pitkään aikaan mua ei ole haukuttu tai kiusattu, koulussa ja jossain tuol ulkona ollessani. Pitihän sekin sitten tapahtua tänään. Muutenkin jo rankka koulupäivä ja ei niin kiva fiilis takana, ni bussiin menin, istuin ja näin. Sieltä tuli jotain lukiolaisia/ysiluokkalaisia istumaan mun takana oleville penkeille. Ne alko puhumaan kuinka toi tyyppi näyttää ihan sialta joka on paennut jostain maatilalta, kuvaillen mun vaatteita, joten tiedin niitten puhuvan musta. Ei mikään kiva tunne tosiaankaan.. Kommentoivat koko matkan (eivät olleet kyydissä onneksi kuin jotain kymmenisen minuuttia) siinä oikeen kovaan ääneen, että miten tommonen sika kehtaa ees tulla omasta huoneestaan ulos kun on noin vitun ruma, vois ees laihduttaa semmosen viiskytkiloo ennen kun tulee ihmisten ilmoille. Tuli siitä aika paska fiilis.
Yleensä oon ihan sujut oman ulkonäköni kanssa, ja pienet haukkumiset ei mun mieltä hetkauta, mutta toi jotenkin sattu pahemmin kuin normaalisti. Ne ei ees yrittäny peitellä sitä, että tunsi inhoa kattoessaan mua.

Useimmat ihmiset jotka ei tunne mua kovinkaan paljon (kuten monet kaverit) luulee, että oon jotenkin tosi itsevarma ja "kova"pintanen, että mua ei satuta mikään. Se että mä en itke julkisilla paikoilla tai en pakoile paikkoja joissa ihmiset voi tuijottaa mua, tai että rakastan laulaa yleisölle, se ei tarkota että mua ei satuttais kun ihmiset tuijottaa ilkeesti ja puhuu selän takana paskaa.
Aina kun mä laulan, mä en enään oo se sama Iina joka kävelee tuolla koulun käytävillä, vaan mä oon muusikko jota tyypit on tullut kattoo, tai pakotettu tullu kattoo, - sillon mulla on ihan erilailla itsevarmuutta kuin muualla.
Eli oon varmaankin todella kieroon kasvanut koska sisäisesti ujo ja halukas esiintyjä ei oo ihan järkeenkäypä yhtälö.

Mä oon aina kuunnellut kaikkien huolia, lohduttanut niitä ja antanut niille olkapään jota vasten voi itkeä ja surra. Se ei oo huono asia, mutta mä oon silloin aina työntänyt omat huoleni syrjään tai unohtanut ne hetkellisesti. Vaikka ne ois kuinka pieniä, mutta kun niitä on liian monta, se kostautuu. Nykyään en oikeen osaa ees kertoo omista jutuistani muille yhtä avoimesti kuin haluisin.

 

Tätä biisiä mä kuuntelen ja samaistun ehkä vähän liikaakin.

-Iipe